Paimion Kalevan osayleiskaava

Paimion Kaupunki on teettänyt vuonna 1988 Paimion Kalevasta osayleiskaavan, joka nähtävillä kaupungin sivulla

Kalevan osayleiskaava

Paimion Vähäjoki

Paimion Vähäjoki on Paimionjoen sivuhaara, joka erkanee Paimionjoen Ala-Vistalta. Joesta tiedetään kovin vähän, koska vesimäärät ja virtaamat ovat nykyään kovin vähäiset, vaikka valuma-alueet ovat jokeen isot ja laajat.

1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella Vähäjoki oli padottu monilta kohdin, ja talot pitivät vesimyllyjä joessa tarpeineen. Myllyjen ja patojen aikana Vähäjoki oli niin hyötykäytössä, kuin lapsien kesäisenä uimapaikkana. Maatalouden kehittyessä 1900-luvun jälkipuoliskolla vesistön tila heikkeni ja kuormat kasvoivat, kuten muuallakin jokivarsien läheisyydessä.

Paimion Vähäjoki on vähemmin tunnettu kalajoki edes paikallisten tiedossa. Kalamäärät eivät ole kovin suuria, mutta kuitenkin melko monimuotoisia. Vähäjoessa tehtiin koekalastusta vuonna 2010 ja löydettiin myös vanha taimenkanta, joka ei kuitenkaan pysty kunnolla lisääntymään joessa. Samaa kantaa luultavasti on myös Karhunojassa. Vaelluskalat lohi, taimen, vimpa ja vaellussiika ovat Vähäjoessa tavattuja, samoin kuin varsinaisessa Paimionjoessa.

Vähäjoen kunnostustarve on siis ilmeinen ja tarpeellinen, koska luontaisesti kala nousee Vähäjokeen, mutta rehevöityminen tukahduttaa luontaisen nousun. Nykyään odotetaan Paimion Kalevalla, eli Vähäjoen latva-alueilla vedenlaadun paranemista, koska kotitalouksien jätevedet on monissa talouksissa jo siirtyneet Kalevan jätevesiosuuskunnan käyttäjiksi, ja sikatalouden päästötkin ovat vähentyneet. Toivottavasti vielä peltojen lannoitus -ja suoja-alueet saadaan kuntoon Vähäjoen peltoalueilla, jotta saadaan joesta taas elinvoimainen ja luonnonmukainen virkistysalue joenvarren asukkaille.

Tässä linkki kalaselvitykseen

Kalevan kevät tulvia

Paimion Kalevankylä on tunnettu laajoista ja tasaisita savipelloistaan, jotka kovien sateiden yhteydessä alkavat kerätä "lammikoita" pelloille, ennenkuin purkautuvat lähistön keräilyojiin ja Vähäjokeen. Tässä video viimeisimmästä kevät tulvasta, joka harmiksi tuli juuri kevätkylvöjen jälkeen.

Kaarle Herttuan joukot Paimion Kalevantiellä

Kaarle-herttuan sotaretki

Vuonna 1592 nousi Ruotsi-Suomen valtaistuimelle Juhana III:n jälkeen hänen poikansa Sigismund, joka oli vuonna 1587 valittu myös Puolan kuninkaaksi. Ruotsissa vastustettiin Sigismundia osaksi valtiollista ja osaksi uskonnollisista syistä. Hän kannatti Kuninkaan itsevaltiutta ja hänen pelättiin palauttavan katollisen kirkon. Vastustusta johti Södemanlandin herttua Kaarle, joka tunnustettiin valtionhoitajaksi v. 1595.

Klaes Fleming

Suomen aatelisto, jota johti valtamarsalkka Klaus Fleming, kannatti liittoa Puolan kanssa ulkopoliittisista syistä, eikä hyväksynyt Kaarle-herttuan toimintaa, vaan ilmoitti haluavansa pysyä uskollisena lailliselle kuninkaalle Sigismundille.

Juhana herttua

Kaarle päätti pakottaa asevoimin Suomen "eriseuraiset" aatelisherrat kuuliaisuuteen, Kesällä 1598 hän teki sotaretken Turkuun ja pakotti Turun linnan antautumaan. Suomen talonpojat olivat tyytymättömiä Flemingejä ja muita aatelisherroja kohtaan mm. linnanleirirasituksen johdosta. Kaarle-herttua oli lietsonut tätä myös Ruotsista käsin ja se oli puhjennut pohjalaisten talonpoikien kapinaksi, nuijasodaksi talvella 1596-1597, mutta se oli kukistettu Kaarlen tultua Turkuun kesällä 1598. Paimion talonpojat lienevä liikehtineet jonkin verran, Erään tiedon mukaan he näet ryöstivät Meltolan ja mahdollisesti myös Hevonpään kartanot, joiden omistajina olivat Flemingin ja Sigismundin kannattajia. Syynä kapinamieleen on mahdollisesti ollut se, että Meltolan kartanon herralle Niilo Olavinpojalle oli edellisinä vuosina myönnetty oikeuksia nauttia päivätöitä ja kantaa kruununveroja Paimiosta.

Talveksi Kaarle-herttuan täytyi palata Tukholmaan ja Turun linnakin joutui uudelleen Sigismundin kannattajien haltuun. Mutta.... seuraavana kesänä 1599 Kaarle-herttua palasi uudestaan. Tällä kertaa hän halusi katkaista Suomen sotajoukon perääntymisen Turusta itään ja hän nousi joukkoineen maihin Sauvon Kärkniemellä 24.8.1599. Kärkniemi oli silloin Kaarlen vastustajan eli Sigismundin kannattajan Stiernkorsin hallussa.

Kuningas Sigismund Vasa

Suomalaiset ratsumiehet tarkkailivat herttuan maihinnousua ja repivät kaikki sillat Sauvon ja Paimion väliltä, todennäköisesti myös Hiidenalan kohdalla olleen, Paimionjoen ylijohtavan sillan. Herttuan väki ryhtyi heti korjaamaan siltoja ja sai siinä apua seudun talonpojilta. Elokuun 26 päivänä armonvuonna 1599 Kaarle kohtasi Hiidenalan luona Amiraalinsa Joachim Scheelin, joka oli noussut maihin Kaarinan Ispoisissa ja tuli nyt herttuan avuksi. Suomalaisten pääjoukko oli Axel Kurjen johdolla lähtenyt pyrkimään Turusta itään päin ja leiriytynyt Isonsillan taakse Paimion emäkirkon eli Räpälän kohdalle.

Elokuun 28 päivänä käytiin Isonsillan luona etuvartiokahakka herttuan lähettämien tiedustelijoiden ja suomalaisten välillä. Tämän jälkeen Axel Kurki vetäytyi joukkoineen Marttilaan ja Kaarle-herttua leiriyyi Siililään. Koska ei ole varmoja tietoja suomalaisten oleskelusta Marttilan Krouvia alenpana Aulis Oja on olettanut, että he ovat perääntyneet Paimiosta Kalevantietä Vaskiolle ja sieltä Marttilaan Nummitietä pitkin, joka kulki Palaisten kautta ja yhtyi Hämeen härkätiehen Krouvissa.

Axel Kurck

Herttua lähetti nyt amiraalinsa Scheelen ja jalkaväen piirittämään Turun linnaa ja ryhtyi itse ratsuväen kera ajamaan takaa Kurjen joukkoja. Paimiosta lähdettiin 29.8.1599 aamuna. Sotajoukko käytti rantatietä molemmin puolin Paimionjokea. Osa joukosta eteni Nauristietä joen länsirantaa pitkin ja sai taistelukosketuksen suomalaisiin, mutta kärsi tappioita. Toinen osa, mahdollisesti herttua itsekkin oikaisi muutamien "uskottomien" talonpoikien neuvosta jotain raivaamatonta tietä pitkin ja pääsi täten hyökkämään suomalaisten kimppuun suunnalta, mistä nämä eivät osanneet odottaa hyökkäystä ja tämä käänsi siten Marttilan taistelun Kaarle-herttuan voitoksi. Marttilan taistelun jälkiseurauksia oli ns. Turun verilöyly. Turun verilöyly oli Turussa 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu joukkorangaistus, jossa mestattiin 14 Kaarle-herttuan (myöhemmin kuningas Kaarle IX) Suomessa vaikuttanutta vastustajaa. Sigismundin ja Kaarlen valtataistelussa Kaarle löi Sigismundin joukot Ruotsissa Stångebron taistelussa 1598 ja teki sen jälkeen retken Suomeen nujertaen vastarinnan ja mestauttaen säätyjä kuulematta Suomen johtavia aatelisia. Oikeudenkäynti Sigismundin kannattajia vastaan käytiin Turussa, josta mestaukset ja vangitsemiset ulotettiin muualle maahan. Kaarlen tavoitteena oli Sigismundin suomalaisten kannattajien murskaaminen. Tuomioiden seurauksena Suomen poliittinen asema heikkeni huomattavasti, sillä kuninkaaksi noussut Kaarle piti maan johtavia aatelisia epäluotettavina.

Mikä oli tämä herttuan joukkojen käyttämä "oikotie" ? Se ei ole aivan varmasti määriteltävissä. Suorin olisi ollut vanha Kalevantie, jossa Ala-Kalevan Ali-Markulan kohdalla oli myös hevosten vanha juomapaikka. Kalevalta Vaskion-Rekoisille johti vanha polku, joka olisi ollut suorin. Kalevankulman kyliä ei kylläkään mainita herttuan retkestä kärsineiden joukossa, mutta ratsuväen kulkiessa pikamarssia seudun ohi ei vahingonteolle ollut aikaakaan, toisin kuin jokivarren kylissä joihin leiridyttiin.

Kansantarinat ovat asettaneet tällä seudulla olevan Liputustien herttuan retken yhteyteen, mutta sen kulkusuunta ei oikein hyvin sovi tähän tarkoitukseen. Liputustien nimeä kantaa polku, joka johtaa Marttilan Mäentakaa Paimion Taatilaan. Tosin Liputustietä voitiin käyttää siinä tapauksessa, mikäli sotajoukko eteni ensin rantatietä Mäentaakse saakka, ennenkuin kiertoliikkeeseen ryhdyttiin.

Herttuan retkestä kärsiemiensä vahinkojen vuoksi saivat seuraavat kylät verohuojennuksia. Alhokankare, Aro, Askala, Eppinen, Fuila, Hahkapyöli, Hanhijoki, Helsberg, Immainen, Jalkala, Juntola, Kaila, Kajanoja, Kerkola, Kiusala, Korkeakylä, Kruuvainen, Kuusivuori, Majankalma, Oinila, Rukkijoki, Räpälä, Sievola, Sillilä, Suksela, Tammisto, Vartsalo ja Vuoltee. Ryöstetyksi mainittiin Huittila, Kerkola, Korkeakylä, Kruuvainen, Majankalma, Vuoltee ja Huson Tuomola.

Sauvon suunnan liikenneyhteydet huononivat sadoiksi vuosiksi, sillä revittyä Hiidenalan siltaa ei enää rakennettu uudelleen. 1600-luvulta lähtien paikalla oli lautta. Silta saatiin siihen vasta 1950-luvulla.




Lähde: Wikipedia
Lähde: Paimion historia 1973

Kalevan Maamiesseura

Varsinais-Suomea on nimitetty Suomen vilja-aitaksi, eikä syyttä. Onhan täällä suuret ja viljavat pellot, jotka ovat mahdollistaneet viljan -ja muun viljelyksen kautta vuosisatojen. Paimio ja Kaleva eivät tästä poikkea, vaan pellosta on leipä revitty ja lisää pelloksi raivattu tarpeiden mukaan.

Kalevan kylän pellot, aukeat ja niityt poikkeavat mielestäni vähän Paimion muista kylistä suurilla peltoaukeillaan ja metsillään. Maanviljelys on ollut myös aina Kalevalla vahvaa ja aktiivista, kuten edelleenkin. Kalevan Maamiesseuralla on hyvät ja kattavat sivut toiminnastaan, enkä ole oikea henkilö asioista edes kertomaan.

Kalevan Maamiesseura kuitenkin perustettiin Paimion Ala-Kalevan Yli-Markulassa 27.12.1910. Antti Räikkä oli muuttanut Tarvasjoelta ja hankkinut itselleen Yli-Markulan perintötilan 1906. Räikkä toimi maatalousneuvojana ja hänellä oli ymmärrettävästi hyvät tiedot sen aikaisesta maanviljelyksestä. Muut perustajajäsene olivat maanviljelijä Jalmari Markula, opettaja Viljo Reunavuori, pienviljelijä Santeri Ahola, maanviljelijä Jalmari Kankare, kauppias Kustaa Helkiö,

pienviljelijä Kalle Laine ja maanviljelijä Vilho Koivisto.

 Lähteet:
Kalevan Maamiesseura
Maamiesseuran Keskiaikaispidot 2015 Metsäkoululla

Nairankosken Voimakonepäivät Paimio, Kyysilä, 2007

Voimakonepäivät 2012, metsäkoulu, Paimio
Maamiesseuran historiikki kokonaisuudessaan

Kalevan Metsäkoulu

Maatalouskerho-opisto perustettiin vuonna 1947 Paimioon Taatilan kylän Uudentuvan tilalle, jonne aluksi rakennettiin pieni koulurakennus. Opiston päärakennus valmistui vuonna 1950, jolloin entinen rakennus muutettiin oppilasasuntolaksi. Käytännön opetusta varten opistolla oli oma maatalous, ja kahdessa vuodessa valmistuivat oppilaat, niin naiset kuin miehetkin kerhoteknikoiksi.

Koulu toimii valtion kouluna, mutta sen synnyssä on paimiolaisilla oma osuutensa. Kunnanvaltuusto näet päätti 1946, että Paimion kunta lahjoittaa opistolle 400.000 markkaa, mikäli oppilaitos saataisiin Paimioon. Silloin oli ja nyt edesmennyt paimiolainen lausunut, että "tällaisia yrityksiä on vähitellen ruvettava vastustamaan, sillä ennenpitkää täällä on sekä yliopisto, että tuomiokapituli".

Linkki oppilaitoksen sivulle: Maaseutuopisto Paimio-Livia

Kalevan Työväenyhdistys

Paimion Vistalle 1904 perustettuun työväenyhdistykseen kuului jäseniä myös Kalevan "kulmilta", mutta vähitellen alettiin perustaa myös uusia yhdistyksiä muuallekkin. Kalevan työväenyhdisys perustettiin 2.4.1907 Kyysilän koulun lähistöllä sijaitsevassa harmaassa hirsimökissä.

Näkyvimpinä toimimiehinä yhdistyksen alkuaikoina toimivat kirvesmies Juho Laiho ja kauppias K.A. Helkiö. Kokoukset pidettiin aluksi yksityisten asunnoissa useinmiten Jyryn luona Kalevalla tai Laineella Kyysilässä. Omaa toimitaloa ryhdyttiin kuitenkin ennenpitkää hommaamaan, koska heti perustamisvuonna ostettiin tontti Ylimarkulan silloiselta Isännältä Evert Räikältä. Tontille annettiin nimeksi "Toivonmäki", jota pidettiin symboolina työväenliikkeen vastaisille tavoitteille. Korvenalasta ostettiin K.Knuutilalta vanha jykevähirsinen riihirakennus, jonka hirret talven kuluessa ajettiin paikalle. Talon vihkiäisjuhla pidettiin 27.6.1909 ja juhlaa varten oli tilattu peräti kaksi puhujaa, mies sekä nainen.

Ensimmäisen vuosien toiminta liikkui samoissa puitteissa kuin Vistan työväenyhdistyksen. Pidettiin kokouksia ja järjestettiin iltamia, joiden ohjelmassa tuli aina olla myös näytelmä. Esitettiinpä sellaisiakin näytelmiä kuin "tukkijoella" ja "Laulu tulipunaisesta kukasta". Näytelmää varten yhdistyksellä oli ohjaajana Artturi Nurmi. Tilaisuuksiin osallistui myös pitäjän ulkopuolelta väkeä, ja omasta pitäjästä oli mukana vielläpä kartanonomistaja Knuutilakin.

Vakava toiminta oli kuitenkin yhdistyksen perusta. Kokouksia pidettiin päivänpolttavista yhteiskunnallisista aiheista ja paikkakunnan olojen parantamiseen tähtäävistä asioista. Ammatilliseen järjestäytymiseen viittavaa on, että 1909 pidettiin yleinen palvelijain kokous.

Sivistyksillisistä harrastuksista mainittakoon kirjaston ja lukutuvan perustamiset jo alkuvaiheessa. Kun Kalevan postinkanto ei tyydyttänyt seutukunnan väestöä, tehtiin yhdistyksen kokouksessa päätös, minkä mukaan asiantilaan oli saatava pikainen korjaus, ja asialle lähetettiin yhdistyksen miehet.
Kalevan työväenyhdistys järjesti myös urheilukilpailuja kesä -ja arpajaisjuhliensa yhteydessä. Ohjelmana oli varsinkin kuulantyöntö.

Yhdistyksen puheenjohtajina ovat alkuvuosina toimineet Juho Lehti v. 1909, Santeri Ahola 1910, Juho Lehto 1911, Jalmari Vähäkylä 1912 ja Juho Lehto 1913-1915, sekä sihteereinä Santeri Ahola, Oskari Laine ja K. Vähäkylä.

Kalevan kansakoulu

Kalevan kansakoulun alku ja loppu 1928-2005

 

Vuonna 1921 hyväksyttiin oppivelvollisuuslaki, joka asetti oppivelvollisuuden alaisiksi kaikki 7-13 vuotiaat lapset. Lain mukaan kansakouluun kuului neljäluokkainen ylempi ja kaksiluokkainen alempi kansakoulu, josta edellinen oli perustettava, jos piirissä oli 30 kouluikäistä lasta.

Paimion Kaleva ja muut latva-alueet kuuluivat tuohon aikaan Kyysilän kansakoulupiiriin. Mainitun lain perusteella Kyysilän koulupiiri oli jaettava. Kunnanvaltuusto päätti vuonna 1921, että pohjoisosasta oli muodostettava uusi kansakoulupiiri, nimelään Kalevan koulupiiri. Koulujen johtokunnat muodostuivat yleensä miehistä siihen aikaan, niin myös Kalevalla. Poikkeuksena yleisestä valtavirrasta Kalevan johtokuntaan kuuluivat taloudenhoitajina toimineet emännät Emilia Taimen ja Tilda Laakso.

Sopivampana koulupaikkana pidettiin Mänkärlän Ihannanpyöliä, josta kuitenkin syntyi viisi vuotta kestänyt riitajuttu, joten koulu pääsi valmistumaan vasta vuoden 1928 syksyllä. 1930-luvun ensimmäisinä vuosina Kalevan koululla aloitti myös ns. piirikirjasto.

Kalevan koulu siis toimi vuoden 1928 syksytä lähtien. Vuonna 2004 päätti kaupunginvaltuusto lakkauttaa koulun ja myydä koulun pois vähäisen oppilasmäärän takia. Viimeisenä oppilasvuotena koulussa oli 19 oppilasta. Vs. rehtorina toimi koulun päättyessä N.Kanervavuori.

Lähteet: Paimio historia

Kalevan Työväentalo

Kalevan Työväentalo

 Paimio-Seura Ry on tehnyt Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle esityksen Kalevan työväentalon suojelemisesta. Museovirasto on 17.9.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle antamassaan lausunnossa puoltanut suojelua ja todennut, että työväentalolla on kulttuurihistoriallista merkitystä erityisesti poikkeuksellisen hyvin säilyneiden sisätilojen vuoksi. Esimerkiksi kyläteatterin näyttämö varusteineen on hieno kokonaisuus.

Työväentalon sali

Kalevan työväentalo on rakennettu vuonna 1909. Julkisivu lienee laudoitettu vasta 1920, jolloin rakennukseen myös asennettiin sähköt. Rakennus on julkisivuiltaan pääosin 1950-luvun asussa, mutta sisätiloissa on säilynyt vanhempiakin piirteitä.

Työväentalo on ollut tunnettu paikallisesti erityisesti teatteriharrastuksen tyyssijana. Eteistilat ja juhlasali näyttämöineen ovat säilyttäneet piirteensä hyvin. Jäljellä ovat lipunmyyntiluukku, naulakot ja naisten peilaushuone sekä koko näyttämövarustus ramppivaloineen ja vaatimaton pukuhuone. Myös lavasteita ja muuta teatterirekvisiittaa on säilynyt runsaasti samoin kuin salin irtopenkit.

Rakennus on ollut kyläkunnan yhteinen juhlatalo, jota käytettiin tiiviisti 1900-luvulta 1960-luvulle. Aktiivisessa ympärivuotisessa yleisökäytössä se ei ole ollut enää 40 vuoteen. Rakennus on kärsinyt huollon puutteesta, mutta se on vielä hyvin korjattavissa.

  









Lähde: Museovirasto
Museoviraston lausunto Kalevan työväentalosta
Turun Sanomien artikkeli 21.9.2015
Salon Seudun Sanomat 16.3.2015
Paimion ympäristölautakunnan suojeluasiaan liittyvä kirje 21.1.2016

Paimio-seuran Kalevan työväentalon esittely 2013 (video)
Kunnallislehti 7.9.2018


 

Kalevan kylän historiaa Paimiossa

Jumalato Kaleva

Kalevan kulmalla on välillä ollut vähän huono maine. Paimiossa onkin sanottu: Kaleva o jumalato seutu, sitä sanotaa, et Jumala ei tullu olenkka Kaleval, vaa kääntys Mänkärlän portilt takasi

Mänkärlän portti on vanha veräjänpaikka Kyysilän ja Kalevan kylien välillä. Mutta mistä noin pahat puheet?

Kalevankulman maata viljelevät kylät ovat "nuoria" ruotsalaista ruokalisäoikeutta noudattaneita myöhäiskeskiaikaisia kyliä. Mutta nimi viittaa paljon vanhenpiin aikoihin. Kylää vanhempi nimenkantaja lieneekin ollut seudun läpikulkeva Vaskion ja Kuusjoen kautta Somerolle vievä Kalevantie eli Turkutie.

Länsi-Suomessa tavattava kaleva nimistö liittyy juuri muinaisajan eräreitteihin, pohjankävijän kulkuteihin, jotka ovat johtaneet silloisilta rintamailta eteläisille turkisalueille. Sanat kaleva ja kalevanpoika tunnetaan suomesta ja virosta ja ne tarkoittavat voimamiestä tai jättiläistä. Viron sanalla kalev on lisäksi merkiys " punainen verka"  Tämän nojalla Aulis Oja päättelee kalevanpojan olleen yheiskunnallisena käsitteenä talonpojan vastakohta. Kun talonpojat olivat harmaasarkaisia turpeenpuskijoita, olivat kalevanpojat punaverkaisia "ylimyksiä". Tätä käsitystä tukee Paimion Nakolinan juurella sijaitseva Kalevanpojanlähde. Pahan jälkimaineen heille on antanut kirkko, joka siirtymävaiheessa harjoitti voimallista propagandaa entisiä kansanjohtajia vastaan.

Kaleva nimistön esiintyminen erämaihin johtavien kulkuteiden yhteydessä valaisee asiaa toiseltakin puolelta. Erottuakseen talopoikien vastakohdaksi kalevanpojat ovat tarvinneet erinlaisen taloudellisen pohjan ja tämän on tarjonnut suureränkäynti ja turkiskauppa. Kalevanpojat lienevätkin kunnostautuneet juuri erämiesjohtajina ja olleet myöhempien pirkalalaisten edelläkäviöitä. 

Kristinuskon vallatessa rintamaat siirtyivät jäljelle jääneet pakanalliset päälliköt syrjemmäksi esim. Hämeeseen, yllyttivät ja johtivat sikäläisiä hyökkäyksiin kristittyjä seutuja vastaan ja muodostivat näin sydänmailta käsin uhkaavan vaaran. Heidän maineensa sekaantui skandinaavisperäisiin jättiläistarinoihin, ja siten sana sai aikaa myöden nykyisen merkityksensä.

Kalevanpoika-traditio on sekä suomalaisella, että virolaisella alueella yli 2000 vuotta vanha. Hannes Pukki osoitti jo vuonna 1941 Virittäjässä, että sana kalev, kaleva on jo kantasuomessa (1000 – 0 eKr.) merkinnyt – ja viron kielessä edelleenkin merkitsee­ – punaverkaa. Etymologian ovat hyväksyneet Aulis Oja 1969 Kalevalaseuran vuosikirjassa ja Matti Kuusi 1985 Kalevalalippaassa. Siis kalevanpojat = punaverkasenpojat = punaverkaiset pojat.

 Paimion historia kertoo seuraavaa faktatietoa:

Kalevan kylä on kuulunut ns. Taatilan jakokuntaan. Jakokuntien mukaan maksettiin verot hallitsijoille, joita voudit sitten perivät isänniltä yleensä viljana tai muuna korvauksena.

1500-luvulla myös autiopyölit olivat tunnettuja Suomessa ja Kalevaltakin tunnettiin autiopyöli nimeltään Hemmilänpyöli, joka murteessa vääntyi Hellanpyöliksi. Hellanpyöli sijaitsee Kyysilän ja Taatilan jakokuntien rajalla. Kyysilän ja Ala-Kalevan maiden välissä kalevantien molemmin puolin. Kun maanlaatua tutkittiin isojaon yhteydessä 1708, havaittiin sen olevan muinaista kytömaata. Tässä on todennäköisesti kysymys autioituneesta asutustilasta. Kyysilän asukkaat maksoivat siitä veroa kaksi äyriä. (lähde: Paimion historia 1973).

Paimion Ala-Kalevan Hellanpyöli 2000-luvun alkupuolella

Talojen ja kylien vaiheet 1540-1713

Vuonna 1540 oli Kalevan kylässä neljä puolen manttaalin taloa, joiden omistajina olivat Mårten Fransson (Martti Franssinpoika), Matts Larsson (Matti Laurinpoika), Matts Sigfridsson (Matti Sipinpoika) ja homas Escilsson (Matti Eskonpoika). Maata oli Martilla neljä tankoa, Matti Laurinpojalla kahdeksan tankoa, Matti Sipinpojalla ja Tuomolla kummallakin kuusi tankoa. Kylvö oli puoli pannia tangolle.

1500-luvulta lähtien oli Kalevalla kaksi kylää Ali-Kaleva eli Markkula ja Keski-Kaleva.

Ali-Kaleva 1

Matti Sipinpoika isännöi talossaan -1540-1560, Matti Markunpoika 1563-1576, Heikki Matinpoika 1577-1606, Sipi Heikinpoika 1607-1621, Brusius Sipinpoika 1622-1643 ja Staffan Brusiuksenpoika 1645-1686. Hänen. aikanaan talo oli ajoittain ns. verohylky ja joutui kruununtilaksi. Heikki Tapaninpoika viljeli taloa vuodesta 1687 isovihaan asti. (isoviha 1713-1721. https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha ). Ennen isojaon aikaa Ali-Kalevan Markkulan kokonaispinta-ala oli, kun naapuritalotkin oli yhdeksi taloksi taas yhdistetty noin 685 ha.

Paimion Ala-Kalevan Ylimarkula 2000-luvun alussa

Asutuksen yleisluetelo Paimio Kaleva 1560-1579

Ali-Kaleva II

Tuomo Eskonpojan talossa isännöi Matti Tuomonpoika -1556-1558, Jaakko Tuomonpoika Monka 1559-1588, Paavo Jaakonpoika Monka 1589-1632. Hänen aikanaan talo oli ajoittain verohylkynä ja joutui kruunulle. Edellisen vävy Niclas (Niku) Martinpoika Monka viljeli taloa 1629-1643 ja Martti Nikunpoika 1645-1672. Hän joutui sotamieheksi ja kuoli Riikassa. Talo autioitui. Paimion kappalainen Arvid Florinus sai sen haltuunsa vuonna 1679, ja hänen väkensä viljeli tilaa 1687-1692. Sen jälkeen talo jäi autioksi ja liitettiin naapuriin eli Ali-Kaleva yhteen.
 

Paimion Ala-Kalevan Alimarkula

III

Ala-Kalevalla oli vielä kolmas talo, jossa isännöi Sigfrid Matinpoika -1556-1579. Tämän jälkeen talo liitettiin myös naapureihin.

1700-luvulle tultaessa koko Ali-Kaleva oli yhtynyt yhdeksi taloksi. Kylän toinen nimi, Markula mainittiin ensikerran v. 1602. Nimi on saatu jonkun Markku-nimisen isännän mukaan ennen vuotta 1540.

Keski-Kaleva 1

Martti Franssinpojan talossa isännöi Heikki Martinpoika Joroi -1556-1585, Lauri Heikinpoika Joroi 1586-1599. Gertrud Joroi 1600-1604, ja Tuomo Eskonpoika Kippa 1608-1617. Sitten talo jäi autioksi. Vuonna 1639 Paimion kappalainen Mattias Florinus otti viljeltäväkseen koko Keski-Kalevan, jossa hänen appensa, kirkkoherra Henrik Martinpoika oli aikaisemmin asunut. Hän piti sitä pitkään autiona ja vain vuosina 1665-1678 viljelytti maita kahtena lampuotitilana, mutta siten ne jäivät autioiksi ja pysyivät autioina isovihaan asti.

Keski-Kaleva II

Matti Laurinpoika Kurittu isännöi talossaan vuoteen 1595 ja Esko Paavonpoika Kurittu eli Esko Suutari 1596-1603. Sitten talo autioitui ja liitettiin naapureihin.

Keski-Kaleva III

Kolmatta taloa viljeli Pieti Jaakonpoika Kauttu 1559-1576, Matti Prusa 1577-1579 ja Erkki Heikinpoika Joroi 1581-1603. Sitten talo jäi autioksi. (lähde: Paimion historia 1973)

Ala-Kalevalla eli Markula oli 1700-luvulla kruununtila, joka halottiin 1750-luvun puolivälissä Juho Heikinpojan ja Tuomo Sipinpojan kesken. Edellisen talo oli Ylimmäinen, jonka vuonna 1797 osti perinnöksi Juho Juhonpoika. 1800-luvun jälkipuoliskolla talo oli nimelään Yli-Markula. Alimmaisen osti perinnöksi niinikään 1797 Juho Heikinpoika. Myöhemmin talon nimenä oli Ali-Markula.

Keski-Kaleva oli alkujaan ollut yksinäistalo, mutta ratsutiloja muodostettaessa se oli jaettu eri ratsutiloille vahvistukseksi siten, että Tomeron Isotalo sai puolet tilaa ja toinen puoli jaettiin Siililän kylän seitsemälle eri talolle. Isojaon yhteydessä Keski-Kaleva kuitenkin jaettiin viiteen osaan nimittäin Tomeron, Siililän Keskikylän, Tuomolan, Prusilan ja Uotilan osiin.  Alakaleva taas halottiin Tupimäeksi ja Alitaloksi vuonna 1786. Ylikaleva eli Koski oli yksinäistila, joka autioiduttuaan liitettiin Taatilan kahden ratsutilan vahvistukseksi ja jouui yhdysviljelykseen mainitun kylän talojen kanssa.

Kalevanpoika-Mytologiaa ja Saagaa

 Kaleva

Kalevala Nimen Kalevala pohjana on Kaleva, mikä Varsinaissuomessa on tarkoittanut suurikokoista miestä: "Simssi miähi ko Kaleva poekki". Kalev poeg oli Vironkin kansallissankari.

Kuten tunnettua Suomen heimoja olivat: suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset. Kun Venäjän vallan aikana maatamme alettiin kutsua Suomeksi ja maamme kaikkia asukkaita suomalaisiksi, alettiin suomalaista heimoa kutsua varsinaisiksi suomalaisiksi eli varsinaissuomalaisiksi. Kun seuraavassa puhun suomalaisista tarkoitan alkuperäistä suomalaista heimoa.

Suomalaiset tulivat ilmeisesti Saarenmaalta. Varsinaissuomalaisen murteen kielioppi on edelleen lähempänä viroa kuin esimerkiksi hämäläistä murretta. Esimerkiksi si-imperfekti ja monikon genetiivi: "Mää istusi ja kuunteli äijätte jutuj". Sijamuodot: "Mää astusi lumme (tai lumesse). Puuttuva heikko eng-äänne: "kenkän", vokaalien ja konsonanttien pituusvaihtelu: "Turuus mej kateltti linnna". "Saaren maat on saroin jaettu". Sarkajakoa eli aurinkojakoa on Suomessa käytetty vain lounaisosassa maatamme.

Kalastus oli Saarenmaan tärkein elinkeino. Väkiluvun kasvaessa piti hankkia uusia apajia. Lähin saaristo oli Turun saaristo. Osa väestä asettui sinne asumaan vakituisesti. Nykyään ruotsinkielisen Turun saariston paikannimistö on suurelta osin suomalaisperäistä. Esimerkiksi yksikielisesti ruotsalaisen Houtskarin kunnassa ovat sellaiset paikat kuin: Kittuis, Hyppeis ja Järvis, eli Kittuisten, Hyppeisten ja Järvisten kylät. Sekä mm Roslax, Kivimo ja Sahalot.

Myöhemmin suomalaiset laajensivat asuinaluettaan rannikolle, jossa erikoisesti jokien suille kuten: Aurajoen, Paimionjoen, Halikonjoen ja Uskelanjoen suulle. Siihen aikaan joet olivat lähes ainoita kulkuväyliä. Suomalaisten ja virolaisten kielet ovat myöhemmin erkaantuneet toisistaan. Siihen on vaikuttanut se, että Suomi joutui Ruotsin vallan alaisuuteen ja Viro saksalaisten alaisuuteen. Suomalaisten murteeseen vaikutti suuresti se, että Turusta tuli pääkaupunki, jonne varsinkin hämäläisiä muutti paljon.

Kalevalan maisemia

Erikoisen tärkeä oli Aurajoen suu. Sinne muodostui suomalaisten kauppapaikka eli turku (pienellä kirjoitettuna). Virossa turg tarkoittaa edelleen toria. Aurajoen suulla oli Liedon muinaispitäjä. Aurajoen suuta vartioi Kalevalan runojen aikaan Vanhalinnan linnavuori. Ilmarinen oli siihen aikaan merenranta kylä. Maankohoamisen seurauksena rantaviiva siirtyi etelämmäksi joten myöskin jokisuun vartiointia oli siirrettävä Vartiovuorelle ja Samppalinnan mäelle, jotka nykyään sijaitsevat keskellä Turkua. Liedosta erotettiin joen suulta kaksi pitäjää, länsirannalta Maaria ja itärannalta Kaarina. Turku kasvoi näiden väliin ja näiden kustannuksella.

Ylivoimaisesti pisin Varsinaissuomen joista on Paimionjoki, jonka suulla oli Paimion muinaispitäjä. Muinaisrunoissa se esiintyy nimellä Paimari, mikä lienee sen alkuperäinen nimi, johon viittaa pitäjän ruotsinkielinen nimi "Pemar". Paimion Kalevan kylän Väinölän talo muodostui Kalevalan tapahtumien keskipisteeksi " Noilla Väinölän ahoilla, Kalevan kankahilla".

Sen ajan mittasuhteiden mukaan kaukana näistä keskuksista oli nykyisen Salon läpi virtaava Uskelanjoki. Uskelan tärkeimpiä kyliä olivat: Iso-Hiisi, Vähä-Hiisi ja Nokkahiisi, jotka nykyään kuuluvat Perttelin kuntaan. Ne olivat suomalaisille vieraiden hiisien ja lempojen asuinalueita. Isossa-Hiidessä on Lempa-niminen talo.

Suomalaiset eivät olleet mitään kaukomatkoja tekeviä viikingejä. Kantelettaren runo " Koskelta kosihin" antaa käsityksen alueen rajottuneisuudesta. Koskella oli runon mukaan hyvin kaunis neito, jolle tuli kosijoita aina Inkereeltä asti mutta jonka Kojon poika sai omakseen. Eräät tutkijat ovat olettaneet, että Inkere tarkoitti Inkeriä. Niin kuuluisa ei neidon kauneus sentään ollut. Inkere on nimittäin nykyisen Perttelin kylä lähellä Saloa. Kun Kojonkulma on Loimaalla, tulee Koskelta matkaa näihin kyliin noin 30 km linnuntietä. Aikamoinen kaunotar kuitenkin.

Kalevalan henkilöitä

Länsisuomessa ei rahvaalla ole ollut sukunimiä kuten Karjalassa. Viranomaiset merkitsivät asiakirjoihin Ruotsin käytännön mukaisesti: Mats Johansson ja Lisa Henriksdotter (Matti Juhonpoika ja Liisa Heikintytär) jne, mutta kansa ei niitä käyttänyt. Ratkaisevaa oli talon nimi. Vielä nykyäänkin jos Juho-niminen henkilö ostaa Mattilan talon, tai tuli siihen vävyksi, tulee hänestä kansan suussa Mattilan Jussi, oli hänen sukunimensä sitten mikä tahansa. Varsinaissuomessa talo oli kaikki kaikessa, suku ei paljoa merkinnyt. Toisin oli Karjalassa, jossa suvun merkitys oli suuri, sitä korosti yhteinen sukunimi. Varsinaissuomalainen agraariyhteisö ei ollut kovinkaan demokraattinen, varallisuus oli kaiken mitta. Kaiken huipulla oli suurtilan isäntä. Eräitä käsityöläisiä myöskin tarvittiin kuten: suutaria, räätäliä ja puuseppää. Kaikkein arvostetuin kuitenkin oli taitava seppä. Viikingiaikana hän valmisti paitsi maataloustyökalut myöskin aseet kuten veitset ja miekat.

Väinämöinen

III runo. Vaka vanha Väinämöinen Elelevi aikojansa Noilla Väinölän ahoilla Kalevalan kankahilla. Kalevalan arvostetuin henkilö oli Paimion Kalevan kylässä elävä Väinölän vanha isäntä Väinölä, jonka nimi Karjalassa on vääntynyt Väinämöiseksi. Hänen arvostuksensa perustui paitsi varakkaaseen taloon myöskin korkeaan ikään, mutta ennen kaikkea siihen, että hänellä oli tietoa, hän oli tietäjä, toisin sanoen noita. Hän auttoi pysäyttämällä verenvuodon tai parantamalla käärmeen pureman. Mutta häntä myös pelättiin sillä hän saattoi myös manata toisen suohon, tai jotain muuta kauheaa.

Seppo Ilmarinen

Sammon taonta

 

Arvostuksessa lähes Väinölän vertainen oli Liedon Ilmaristen kylässä elävä maankuulu seppä. Tällaista taitavaa seppää kutsuttiin oman pitäjän ulkopuolellakin "Ilmaristen sepäksi". Karjalaiset käsittivät asuinpaikan nimen, Ilmarinen, sukunimeksi, siitä "Seppo Ilmarinen".

Lieto Lemminkäinen

XI runo. "Ahti poika Saarelainen, Tuo lieto Lemmin poika, Kasvoi koissa korkeassa--Tuli mies mitä parahin--Vaan tuli vähän vialle, Tavoiltansa turmiolle". Lemminkäiseen on liitetty useita erilaisia henkilöitä: On rikas playboy Ahti tai Kauko mutta perustyyppi on Mynämäen Lemmiltä Lietoon muuttaneen köyhän yksinhuoltajan nuori komea poika. Koska hän oli tilaton kutsuttiin häntä synnyinpaikkakuntansa mukaan lemmiläiseksi, mikä karjalaisten suussa muuttui Lemminkäiseksi. Tilattomana hän jäi yhteisön alimmalle tasolle. Tämä alhaisen arvostuksensa vuoksi katkeroitunut nuori mies muuttui rähinöitsijäksi, joka tunnettiin laajalti maininnalla: "Se Liedon lemmiläinen", Karjalaisittain "lieto Lemminkäinen".

Pohjola

Kalevalaisten tärkein kulkuväylä, merta lukuun ottamatta, oli Paimionjoki. Noin päivän ankaran soudun jälkeen tultiin nykyisen Kosken TL Ison-Sorvaston kylään, jossa pohjois-etelä suunnassa virrannut joki kääntyy jyrkästi itään. Pohjoisemmaksi jokea pitkin ei pääse, siksi kalevalaiset kutsuivat paikkaa Pohjolaksi. Sorvaston naapurikylä on Someron Viluksela eli kylmäkylä kuten Kalevalassa sitä kutsutaan. Vilukselaa vastapäätä joen etelärannalla on Värmälä, 1700-luvun kartassa Värmelä. Tämä on mielenkiintoinen nimipari. Vilu merkitsi ilman muuta kylmää, "vilu vaippa villainenkin", ja värme merkitsee lämpöä, mutta ei suomeksi vaan saksaksi tai ruotsiksi. Siis kylmäkylä ja lämminkylä.

Iso-Sorvaston talojen rakennukset ovat sijainneet ennen isojakoa Porimäki nimisen mäen vieressä, paikkaa kutsutaan vieläkin vanhaksi kyläksi. Varsinaissuomessa näitä hälytys- ja puolustusjärjestelmään kuuluneita mäkiä kutsutaan linnoiksi: Vanhalinna, Samppalinna , Nakolinna, Hevonlinna jne. Sorvastolla se on Porimäki. Linna on ruotsiksi borg (lausutaan borj). Sorvasto, joka ikimuistoisista ajoista lähtien on ollut puhtaasti suomenkielinen, on Kalevalan aikoina ollut ruotsinkielinen. Lemminkäisen äiti sanoi, että Pohjolassa puhutaan vierasta kieltä. Tämä käy ilmi myöskin talon nimistä: selvin tapaus on Kärri. Kärr (suo) on yleinen ruotsinkielisissä talon nimissä. Toinen mielenkiintoinen talonnimi on Urmas. Ruotsissa on lukuisia Orma-alkuisia paikannimiä sekä pari "Ormastorp" nimistä paikkaa. Kyseessä on ilmeisesti orm-sanan vanha genetiivi (orm = käärme). Vilukselassa on Larkki niminen talo, ruotsin lärka ja englannin skylark on leivonen. Pohjolassa eli kylmässä kylässä puhuttiin ilmeisesti ruotsia.

Sorvasto ja Viluksela olivat suuren ja rikkaan Satakunnan uloin kaakkoinen nurkka. Hundare oli germaaneilla gauta pienempi hallintoalue. Myöskin Sveanmaalla se oli kihlakuntaa vastaavan alueen nimityksenä. Satakunta oli ilmeisesti Sveanmaan hundare. Yhtenäistä Ruotsia ei silloin vielä ollut. Koska ruotsin hundra on sata, tuli hundaresta käännösvirheen vuoksi suomenkielisille Satakunta, samoin kuin suomalaiset kuulivat sanan kyrkoherde (kirkon paimen) muodossa kyrkoherre (kirkkoherra).

Lähde: Heikki Ruohonen

Paimion kalevan kylä

Paimion Kalevan kylä sijaitsee Paimion keskustasta noin 6 km pohjoiseen ohi Paimion sairaalan Halikon (Salon) Vaskiolle päin. Naapurikylät ovat Paimon keskustasta tultaessa Preitilä, Kyysilä ja vieressä Kaimalan kylä.

Kalevan kylä muodostui aikanaan tavallaan Ala-Kalevasta ja Keski-Kalevasta, joissa asutusta on ollut jo ainakin varhaiselta keskiajalta lähtien. Tässä blogissa koitan tuoda esiin vähän Paimion Kalevan historiaa ja nykypäivää, vaikka se onkin tuttua monille kyläläisille ja muillekkin kanta-paimiolaisille.

Miksi sitten lähdin tätä blogia kirjoittamaan? Löytyyhän kylästä tietoa, mutta mielestäni kovin hajallaan, eikä kukaan sitä ole näemmä ennen asiakseen ottanut.. Paimon perinneyhdistys on tehnyt esim. hyvää työtä kerätessään tietoa ja historiaa Paimiosta, ja löytyyhän sieltä jokunen maininta myös Kalevan kylästä, mutta varsinaista Kalevan kylään ja lähikyliin keskittyvää tietoa on netissä mielestäni kovin hajanaisesti.