keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kalevan Maamiesseura

Varsinais-Suomea on nimitetty Suomen vilja-aitaksi, eikä syyttä. Onhan täällä suuret ja viljavat pellot, jotka ovat mahdollistaneet viljan -ja muun viljelyksen kautta vuosisatojen. Paimio ja Kaleva eivät tästä poikkea, vaan pellosta on leipä revitty ja lisää pelloksi raivattu tarpeiden mukaan.

Kalevan kylän pellot, aukeat ja niityt poikkeavat mielestäni vähän Paimion muista kylistä suurilla peltoaukeillaan ja metsillään. Maanviljelys on ollut myös aina Kalevalla vahvaa ja aktiivista, kuten edelleenkin. Kalevan Maamiesseuralla on hyvät ja kattavat sivut toiminnastaan, enkä ole oikea henkilö asioista edes kertomaan.

Kalevan Maamiesseura kuitenkin perustettiin Paimion Ala-Kalevan Yli-Markulassa 27.12.1910. Antti Räikkä oli muuttanut Tarvasjoelta ja hankkinut itselleen Yli-Markulan perintötilan 1906. Räikkä toimi maatalousneuvojana ja hänellä oli ymmärrettävästi hyvät tiedot sen aikaisesta maanviljelyksestä. Muut perustajajäsene olivat maanviljelijä Jalmari Markula, opettaja Viljo Reunavuori, pienviljelijä Santeri Ahola, maanviljelijä Jalmari Kankare, kauppias Kustaa Helkiö,
pienviljelijä Kalle Laine ja maanviljelijä Vilho Koivisto.

 Lähteet:
Kalevan Maamiesseura
Maamiesseuran Keskiaikaispidot 2015 Metsäkoululla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti