Kaarle Herttuan joukot Paimion Kalevantiellä

Kaarle-herttuan sotaretki

Vuonna 1592 nousi Ruotsi-Suomen valtaistuimelle Juhana III:n jälkeen hänen poikansa Sigismund, joka oli vuonna 1587 valittu myös Puolan kuninkaaksi. Ruotsissa vastustettiin Sigismundia osaksi valtiollista ja osaksi uskonnollisista syistä. Hän kannatti Kuninkaan itsevaltiutta ja hänen pelättiin palauttavan katollisen kirkon. Vastustusta johti Södemanlandin herttua Kaarle, joka tunnustettiin valtionhoitajaksi v. 1595.

Klaes Fleming

Suomen aatelisto, jota johti valtamarsalkka Klaus Fleming, kannatti liittoa Puolan kanssa ulkopoliittisista syistä, eikä hyväksynyt Kaarle-herttuan toimintaa, vaan ilmoitti haluavansa pysyä uskollisena lailliselle kuninkaalle Sigismundille.

Juhana herttua

Kaarle päätti pakottaa asevoimin Suomen "eriseuraiset" aatelisherrat kuuliaisuuteen, Kesällä 1598 hän teki sotaretken Turkuun ja pakotti Turun linnan antautumaan. Suomen talonpojat olivat tyytymättömiä Flemingejä ja muita aatelisherroja kohtaan mm. linnanleirirasituksen johdosta. Kaarle-herttua oli lietsonut tätä myös Ruotsista käsin ja se oli puhjennut pohjalaisten talonpoikien kapinaksi, nuijasodaksi talvella 1596-1597, mutta se oli kukistettu Kaarlen tultua Turkuun kesällä 1598. Paimion talonpojat lienevä liikehtineet jonkin verran, Erään tiedon mukaan he näet ryöstivät Meltolan ja mahdollisesti myös Hevonpään kartanot, joiden omistajina olivat Flemingin ja Sigismundin kannattajia. Syynä kapinamieleen on mahdollisesti ollut se, että Meltolan kartanon herralle Niilo Olavinpojalle oli edellisinä vuosina myönnetty oikeuksia nauttia päivätöitä ja kantaa kruununveroja Paimiosta.

Talveksi Kaarle-herttuan täytyi palata Tukholmaan ja Turun linnakin joutui uudelleen Sigismundin kannattajien haltuun. Mutta.... seuraavana kesänä 1599 Kaarle-herttua palasi uudestaan. Tällä kertaa hän halusi katkaista Suomen sotajoukon perääntymisen Turusta itään ja hän nousi joukkoineen maihin Sauvon Kärkniemellä 24.8.1599. Kärkniemi oli silloin Kaarlen vastustajan eli Sigismundin kannattajan Stiernkorsin hallussa.

Kuningas Sigismund Vasa

Suomalaiset ratsumiehet tarkkailivat herttuan maihinnousua ja repivät kaikki sillat Sauvon ja Paimion väliltä, todennäköisesti myös Hiidenalan kohdalla olleen, Paimionjoen ylijohtavan sillan. Herttuan väki ryhtyi heti korjaamaan siltoja ja sai siinä apua seudun talonpojilta. Elokuun 26 päivänä armonvuonna 1599 Kaarle kohtasi Hiidenalan luona Amiraalinsa Joachim Scheelin, joka oli noussut maihin Kaarinan Ispoisissa ja tuli nyt herttuan avuksi. Suomalaisten pääjoukko oli Axel Kurjen johdolla lähtenyt pyrkimään Turusta itään päin ja leiriytynyt Isonsillan taakse Paimion emäkirkon eli Räpälän kohdalle.

Elokuun 28 päivänä käytiin Isonsillan luona etuvartiokahakka herttuan lähettämien tiedustelijoiden ja suomalaisten välillä. Tämän jälkeen Axel Kurki vetäytyi joukkoineen Marttilaan ja Kaarle-herttua leiriyyi Siililään. Koska ei ole varmoja tietoja suomalaisten oleskelusta Marttilan Krouvia alenpana Aulis Oja on olettanut, että he ovat perääntyneet Paimiosta Kalevantietä Vaskiolle ja sieltä Marttilaan Nummitietä pitkin, joka kulki Palaisten kautta ja yhtyi Hämeen härkätiehen Krouvissa.

Axel Kurck

Herttua lähetti nyt amiraalinsa Scheelen ja jalkaväen piirittämään Turun linnaa ja ryhtyi itse ratsuväen kera ajamaan takaa Kurjen joukkoja. Paimiosta lähdettiin 29.8.1599 aamuna. Sotajoukko käytti rantatietä molemmin puolin Paimionjokea. Osa joukosta eteni Nauristietä joen länsirantaa pitkin ja sai taistelukosketuksen suomalaisiin, mutta kärsi tappioita. Toinen osa, mahdollisesti herttua itsekkin oikaisi muutamien "uskottomien" talonpoikien neuvosta jotain raivaamatonta tietä pitkin ja pääsi täten hyökkämään suomalaisten kimppuun suunnalta, mistä nämä eivät osanneet odottaa hyökkäystä ja tämä käänsi siten Marttilan taistelun Kaarle-herttuan voitoksi. Marttilan taistelun jälkiseurauksia oli ns. Turun verilöyly. Turun verilöyly oli Turussa 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu joukkorangaistus, jossa mestattiin 14 Kaarle-herttuan (myöhemmin kuningas Kaarle IX) Suomessa vaikuttanutta vastustajaa. Sigismundin ja Kaarlen valtataistelussa Kaarle löi Sigismundin joukot Ruotsissa Stångebron taistelussa 1598 ja teki sen jälkeen retken Suomeen nujertaen vastarinnan ja mestauttaen säätyjä kuulematta Suomen johtavia aatelisia. Oikeudenkäynti Sigismundin kannattajia vastaan käytiin Turussa, josta mestaukset ja vangitsemiset ulotettiin muualle maahan. Kaarlen tavoitteena oli Sigismundin suomalaisten kannattajien murskaaminen. Tuomioiden seurauksena Suomen poliittinen asema heikkeni huomattavasti, sillä kuninkaaksi noussut Kaarle piti maan johtavia aatelisia epäluotettavina.

Mikä oli tämä herttuan joukkojen käyttämä "oikotie" ? Se ei ole aivan varmasti määriteltävissä. Suorin olisi ollut vanha Kalevantie, jossa Ala-Kalevan Ali-Markulan kohdalla oli myös hevosten vanha juomapaikka. Kalevalta Vaskion-Rekoisille johti vanha polku, joka olisi ollut suorin. Kalevankulman kyliä ei kylläkään mainita herttuan retkestä kärsineiden joukossa, mutta ratsuväen kulkiessa pikamarssia seudun ohi ei vahingonteolle ollut aikaakaan, toisin kuin jokivarren kylissä joihin leiridyttiin.

Kansantarinat ovat asettaneet tällä seudulla olevan Liputustien herttuan retken yhteyteen, mutta sen kulkusuunta ei oikein hyvin sovi tähän tarkoitukseen. Liputustien nimeä kantaa polku, joka johtaa Marttilan Mäentakaa Paimion Taatilaan. Tosin Liputustietä voitiin käyttää siinä tapauksessa, mikäli sotajoukko eteni ensin rantatietä Mäentaakse saakka, ennenkuin kiertoliikkeeseen ryhdyttiin.

Herttuan retkestä kärsiemiensä vahinkojen vuoksi saivat seuraavat kylät verohuojennuksia. Alhokankare, Aro, Askala, Eppinen, Fuila, Hahkapyöli, Hanhijoki, Helsberg, Immainen, Jalkala, Juntola, Kaila, Kajanoja, Kerkola, Kiusala, Korkeakylä, Kruuvainen, Kuusivuori, Majankalma, Oinila, Rukkijoki, Räpälä, Sievola, Sillilä, Suksela, Tammisto, Vartsalo ja Vuoltee. Ryöstetyksi mainittiin Huittila, Kerkola, Korkeakylä, Kruuvainen, Majankalma, Vuoltee ja Huson Tuomola.

Sauvon suunnan liikenneyhteydet huononivat sadoiksi vuosiksi, sillä revittyä Hiidenalan siltaa ei enää rakennettu uudelleen. 1600-luvulta lähtien paikalla oli lautta. Silta saatiin siihen vasta 1950-luvulla.




Lähde: Wikipedia
Lähde: Paimion historia 1973